Joululauluja, kellon kilinää ja ostoslistalta unohtunutta lahjapaperia!

Yllättikö joulupaniikki sinutkin jo Elokuussa? Ei hätää, NORMAL on täällä apunasi. Olemme täynnä joulumieltä ja autamme sinua mielellämme jouluun valmistautumisessa.

Joulun aika täynnä kaikkea ihanaa: lähimmäisenrakkautta, nautiskelua, lahjoja, ruokaa, juomaa ja musiikkia. Mutta kaiken tämän ihanuuden mukana tulee myös pitkä lista suunniteltavia asioita.

Onneksi NORMALilta löydät kaikki joulutarvikkeet yhdestä paikasta. Tämän tarkoittaa, että sinun ei tarvitse viime hetkillä juosta ympäriinsä etsimässä valoja joulukuuseen, servettejä joulupöytään tai mantelia joulupuuroon.

Kukaan ei ole koskaan köyhtynyt antamalla. Köyhäksi et tule myöskään asioimalla NORMALilla. Meiltä löydät joululahjat koko perheelle – myös koirallesi – kalenterilahjat, pikkujoululahjat, ja sen lahjan jota avatessasi mietit ääneen: ”Ohhoh, kukas tämän on minulle ostanut?” (Se olit sinä itse.)

Onko muistisi jo joululomalla?

Jos näin on päässyt käymään, voit lainata muistilistaamme. Joskus voi olla vaikeaa pysyä kartalla kaikesta tärkeästä, ja samalla muistaa ostaa lahjapaperia, joulumakeisia ja lahja naapurin kissalle. Muistilistan löydät täältä tai lähimmästä NORMAL-myymälästäsi.